Mylly
Peliohjeet
Peliin kuuluu pelilauta ja kahta väriä olevia pelinappuloita, yhdeksän kumpaakin väriä. Peliin voi samanaikaisesti osallistua kaksi pelaajaa tai kaksi toisiaan vastakkain pelaavaa joukkuetta. Tarkoituksena pelissä on pelaajien muodostaa MYLLY tai myllyjä. Aina sulkiessaan myllyn saa pelaaja poistaa vastustajaltaan yhden nappulan, ei kuitenkaan vastustajan suljettuna olevasta myllystä. Voittaja on pelaaja, joka ensimmäisenä saa poistettua vastustajalta nappuloita niin paljon, että tällä on jäljellä ainoastaan kaksi nappulaa.
MYLLY muodostuu silloin, kun pelaaja on saanut nappulansa kolmeen peräkkäin olevaan, viivan yhdistämään ympyrään, joiden tulee olla viivasuorassa muodostelmassa. Samaa nappulaa voi käyttää myös kahden myllyn muodostamiseen.
Pelin kulku: Arvottuaan aloitusvuoron kumpikin pelaaja/pelaajajoukkue laittaa vuorotellen yhden nappulan valitsemalleen ympyrälle pelilaudalle. Kun kaikki nappulat ovat paikoillaan, siirtävät pelaajat vuorotellen nappuloitaan tarkoituksenaan tehdä itselleen myllyjä tai estää vastustajan myllyn muodostumisen. Liikkuminen tapahtuu yksi ympyrä-väli kerrallaan kunnes pelaajalla on jäljellä ainoastaan kolme nappulaa. Tällöin pelaaja saa ”lentää”, eli hän saa liikuttaa yhtä nappulaa omalla siirtovuorollaan vapaasti pelilaudalla oleviin ympyröihin. Jännittäviä pelihetkiä!
|